Suomalaisten kiinnostus sähkön alkuperään kasvussa

Vihreä sähkö

Palvelussamme tehtiin 2021–2024 yhteensä yli neljä miljoonaa sähkövertailua. Tämän datan valossa vain 15 prosenttia sähkösopimuksensa kilpailuttavista kuluttajista on tällä hetkellä kiinnostunut sähkönsä tuotantotavan valinnasta. Kiinnostus sähkön alkuperään on ollut kuitenkin selvässä nousussa, ja on tammi-kesäkuussa 2024 tuplaantunut vuosiin 2022–2023 verrattuna. Myös Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan suomalaisten kiinnostus uusiutuvaa energiaa kohtaan on kasvussa.

Energiantuotanto synnyttää jopa yli kolme neljäsosaa EU-alueen kasvihuonekaasupäästöistä. Energiankulutuksen vähentäminen ja uusiutuvan energian lisääminen fossiilisten polttoaineiden tilalle ovat äärimmäisen tärkeitä toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Suomen ilmastolaissa säädetään, että Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali viimeistään vuonna 2035.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan sähkön osuus vuonna 2023 kulutetusta energiasta oli arviolta noin 22 prosenttia. Fossiilivapaalla sähkön tuotannolla eli uusiutuvilla energialähteillä ja ydinvoimalla katettiin 92 prosenttia sähkön kulutuksesta. Ydinvoiman tuotanto nousi 35 prosenttia, tuulivoiman 25 prosenttia, vesivoiman 13 prosenttia vuodesta 2022. 

Kuluttajat voivat tukea investointeja uusiutuvaan energiaan valitsemalla alkuperätakuuvarmennettua sähköä. Sähkön alkuperätakuut ovat Fingridin myöntämiä sertifikaatteja, joilla varmistetaan, että sähkö on tuotettu ympäristöystävällisillä uusiutuvilla energialähteillä tai hiilineutraalisti, esimerkiksi ydinvoimalla. 

– Kaikella energiankäytöllä on ympäristövaikutuksia, ja tähän herätään koko ajan vahvemmin. Sähkömarkkina toimii tällä hetkellä niin, että ollakseen osa ratkaisua, kuluttajien on aktiivisesti valittava kestävin energian tuotantomuoto. Muuten kuluttajalle jää kaikista saastuttavin energia. Ideaalitilanteessa kaikki vaihtoehdot olisivat kestäviä ja huomioisivat myös sen, että energiaan liittyy paljon muutakin kuin fossiilivapaus, kertoo Suomen luonnonsuojeluliiton markkinointikoordinaattori Johannes Pättiniemi.

Kuinka moni suomalainen on kiinnostunut valitsemaan sähkönsä tuotantotavan?

Vuosina 2020–2021 keskimäärin joka seitsemäs (15 %) sähkövertailumme käyttäjä ilmoitti olevansa kiinnostunut sähkönsä alkuperästä. Trendi kääntyi laskusuuntaiseksi sähkön hinnan noustessa vuoden 2021 loppupuoliskolla. Vuosina 2022–2023 sähkönsä tuotantotavan valinnasta oli kiinnostunut enää vain reilut seitsemän prosenttia palvelun käyttäjistä. Sähkön hinnan ja tuotantotavan valinnan välillä on selkeä korrelaatio. Kun sähkösopimusten hinta oli korkea, mielenkiinto ympäristöystävällisiä sähkösopimuksia kohtaan laski huomattavasti.

Haluatko valita sähkön alkuperän? VertaaEnsin.fi:n tilasto vuosilta 2021-2024

Alimmillaan kiinnostus oli joulukuussa 2022 | VertaaEnsin.fi

Kuluvan vuoden ensimmäisen puoliskon perusteella on havaittavissa vahvoja piristymisen merkkejä, sillä sähkönsä tuotantotavan valinnasta oli jälleen kiinnostunut 15,3 prosenttia vertailijoista – mielenkiinto on käytännössä tuplaantunut vuosiin 2022–2023 verrattuna.

Hyvin laajan otannan perusteella voidaan todeta, että tällä hetkellä noin 15 prosenttia suomalaisista on kiinnostunut sähkönsä alkuperästä. Ympäristöystävällisten sopimusten osuus myydyistä sähkötuotteista on kuitenkin korkeampi. Tänä vuonna noin 20 prosenttia palvelumme kautta myydyistä sähkösopimuksista oli alkuperävarmennettuja, täysin fossiilivapaita sopimuksia.

Kiinnostus vihreää sähköä kohtaan on kasvussa

VertaaEnsin.fi-palvelu vertaili kesäkuussa 2024 kaikkien suomalaisten sähköyhtiöiden vihreitä eli uusiutuvilla energialähteillä tuotettuja ja alkuperätakuin varmennettuja sähkötuotteita. Osa yhtiöistä tarjoaa Suomen Luonnonsuojeluliiton suosittelemaa EKOenergia-merkittyä uusiutuvaa energiaa. EKOenergia-ympäristömerkki toimii 80 maassa ja kaikilla asutuilla mantereilla.

Suomen luonnonsuojeluliiton markkinointikoordinaattori Johannes Pättiniemen mukaan suomalaisten kiinnostus uusiutuvaa energiaa kohtaan on kasvussa. Varsinkin yritykset valitsevat EKOenergia-merkittyä uusiutuvaa energiaa omien kestävyystavoitteidensa täyttämiseksi. Yritykset myös kertovat kuluttajien olevan kiinnostuneita tuotteista, jotka on valmistettu uusiutuvalla energialla ja ympäristöä kunnioittaen.

– Voimme omista luvuistamme nähdä, että ympäristömerkitty energia kiinnostaa tällä hetkellä paljon maailmanlaajuisesti. Manner-Eurooppa, Pohjois-Amerikka ja Aasia ovat erityisen vahvassa kasvussa puhuttaessa EKOenergia-merkitystä energiasta. Merkkejä siitä, että Suomi tulee seuraamaan kansainvälistä kehityssuuntaa, on jo paljon, kertoo Pättiniemi.

EKOenergia on kansainvälinen ja voittoa tavoittelematon ympäristömerkki energialle. Uusiutuvuuden lisäksi EKOenergia-merkitty energia täyttää myös ympäristöjärjestöjen hyväksymät kestävyyskriteerit ja rahoittaa hankkeita, joilla torjutaan energiaköyhyyttä.

Haluatko ilmaisia talousvinkkejä?

Liity postituslistallemme, niin saat parhaat vinkit ja ajankohtaiset talousaiheet suoraan sähköpostiisi.