Miksi pörssisähkö vaikuttaa olevan selvästi edullisimpaa kuin yleissähkö nyt?
Pörssisähkön päivittäistä tai kuukausittaista keskihintaa tarkastellessa on hyvä muistaa, että keskihinta sisältää niin yön edulliset tunnit kuin iltapäivän erittäin kalliit tunnit, ja jokainen tunti saa saman painoarvon keskihinnan laskelmassa. Samainen painotus toistuu myös eri viikonpäivien kohdalla. Tällä tavalla laskettu keskihinta ei välttämättä vastaa kotitalouden todellisesta kulutuksesta syntyvän sähkölaskun kilowattihintaa kuin pääpiirteittäin.
Yleissähkön (eli määräaikaisten ja toistaiseksi voimassaolevien sopimusten) hinnoittelu perustuu pitkälti tyyppikuormituskäyrien perusteellä tehtyihin pitkän aikavälin kulutusarvioihin. Nämä ennustavat keskivertokuluttajan sähkönkäyttöä eri tunteina kuukaudesta toiseen hyvinkin tarkasti. Koska sähköyhtiö ei voi muuttaa sopimuksessa määrättyä hinnoittelua kuin ehtojen mukaisesti, on yleissähkön hinnoittelussa huomiotu parhaimmillaan ja pahimmillaan jopa kolmen vuoden sähkön hinnan kehitys. Mitä isompi ja pitkäkestoisempi volatileettihäiriö sähkömarkkinoilla on, sen isommalla riskin sähköyhtiö joutuu kantamaan yleissähkön hinnoittelussa. Käytännössä tämä näkyy kasvaneina eroina pörssisähkön ja yleissähkön keskimääräisessä kWh-hinnoittelussa.
Pörssisähkö vai kiinteä - kumpi sähkösopimus minun kannattaisi valita?
Pörssisähkö on historiallisesti tarkasteltuna kiinteähintaista edullisempi vaihtoehto. Tässä yhteydessä tulee korostaa että pörssisähkön historiallinen hintakehitys ei välttämättä ennusta tulevaa trendiä.
Pörssisähkön ja kiinteähintaisen yleissähkön välillä valittaessa keskeisin kysymys on missä määrin omaa kulutusta pystyy ohjaamaan edullisimpiin tunteihin. Lisäksi kannattaa huomioida kuinka paljon arvoa antaa oman sähkölaskun ennustettavuudelle, sekä tietenkin millainen kiinteän sähkösopimuksen kWh-hintataso on.
Jos omaa sähkönkäyttöä pystyy siirtämään yön tunneille, on pörsssisähkö selvästi edullisin valinta. Jo pelkästään pörssisähkön tapauksessa kulutuksen täysimääräinen siirto yön edullisille tunneille tarkoittaa jopa 30% pienempää sähkölaskua kuin pörssisähkön päivähinnoilla.
Sen sijaan jos kodin sähkönkulutus tapahtuu normaalisti päiväaikaan, hintavertailu pörssisähkön ja kiinteähintaisen yleissähkön kesken menee huomattavasti hankalammaksi. Siinä missä kiinteähintaisen sopimuksen hinta on usein tiedossa jopa seuraavaksi kolmeksi vuodeksi kulutuksen pysyessä ennallaan, pörssisähkön tapauksessa ainut varma tieto on seuraavan vuorokauden keskihinta. Mitä isompaa ja pitkäkestoisempaa sähkömarkkinoiden hintaheilunta on, sitä enemmän pörssisähköllä pystyy sekä voittamaan että häviämään.
Tästä systä ennen pörssisähköön vaihtamista kannattaakin pohtia kuinka oma talous selviäisi tilanteesta, jossa kuukauden sähkölasku olisi hetkellisesti jopa kymmenkertainen.
Jos sähkölaskun ennustettavuus ja samansuuruisuus on tärkeä asia, kannattaa katse suunnata kiinteähintaisiin yleissähkösopimuksiin. Muussa tapauksessa pörssisähkö on oiva vaihtoehto kiinteälle sopimukselle.